sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Viikonlopun askartelut

Tai niiden puute. Olin perjantaina menossa Tampereelle ottamaan tatuointia ja kuolailtuani jo vaikka kuinka kauan Helmi Q-kaupan nettisivujen äärellä ajattelin, että samalla reissulla voisi poiketa myös Ylöjärvelle vierailemaan kyseisessä putiikissa. Sain jopa värvättyä veljeni kuskiksi kotimatkalle. En tiedä missä mun ajatukset oikein pyöri sen automatkan ajan, mutta niinhän siinä kävi, että yhtäkkiä huomasin, että opasteessa ei luekaan Ylöjärvi vaan HÄMEENKYRÖ. Oltiin siis ajeltu ihan tyytyväisenä Ylöjärven ohi jo montakymmentä kilometriä sitten! Vaikka olin koko viikon hehkutellut, että vihdoinkin pääsen ostamaan sitä hopealankaa! Ei enää viitsitty kääntyä takaisin, mutta jotain koruihin liittyvää halusin kuiten tehdä, joten kävimme Hämeenkyrössä Frantsilan Kehäkukassa. Siellä on Jalokivigallerian tuotteita myynnissä ja ostin kaulakorun ja kolme riipusta, jotka yhdistin yhdeksi koruksi. Kivi on muistaakseni ametistia, en sitäkään tajunnut sen paremmin tarkistaa.


(oikeasti väri ei ole ihan näin tunkkainen)

Pidän erityisesti siitä miten riipusten muoto tuo vähän särmikkyyttä muuten aika herkän oloiseen koruun. Säästin kaksi helmeä vielä yhteensopivan korvakoruparin tekoon, mutta siihenkin tarvitaan sitä hopealankaa, jota päädyin tilaamaan nettikaupasta. Ensi viikon hommiksi siis. Silloin olisi tarkoitus saada tehtyä jotain myös noista omatekemistä helmistäkin. Viikon suurin työpanostus taitaa mennä kuitenkin koulutöihin sillä intensiiviviikko ja parkkinahkakurssi alkavat maanantaina. Siitä myöhemmin lisää! :)

- Silja 

tiistai 2. lokakuuta 2012

Huopatossutehtaalla

Koulun kakkosperiodi pyörähti käyntiin eilen ja kyllä tuntuukin ihanalta olla taas omalla koululla! Takomista, metallivalua, huovutusta ja kulttuuriaineita on tarkoitus tankata seuraavat kahdeksisen viikkoa. Takomista meillä oli viimeksi vuosi sitten ja vähän hirvitti kun opettaja passitti heti yksin ahjoa sytyttämään, mutta työtä oli kyllä kiva päästä aloittamaan jo heti ensimmäisenä päivänä. Huovutusta meillä on aina tiistaisin, mutta ensi viikon intensiivikurssin ja sitä seuraavan syysloman takia tänään lähdimme tekstiililuokan sijasta retkelle "Suomen huopaisille seuduille" eli Jämsään. Vierailimme neljässä huopatehtaassa; Lahtisella, Alholla, Jämsän huopatehtaalla ja Koskenpään huopatehtaalla. Lahtisella ja Alholla tehdään upeita huopatossujaenkä malta odottaan, että pääsen tekemään itsellenikin samanlaisia. Jämsän huopatehtaalla pääsimme todella mielenkiintoiselle kierrokselle tehdassaleihin ja pääsimme mm. seuraamaan kuinka villasta tehdään lankaa. Eipä ole mitään leikkikaluja ne villantyöstökoneetkaan. Tässä muutama kännykkäkameraotos siis Jämsän huopatehtaalta.

- "Villasusi" eli karstauskone

- Villaa!! 

 

 - Villa kiertää koneessa ja alkaa muuntautua langaksi/hahtuvaksi

- Hahtuvalankaa

- Tällä laitoksella hahtuvalanka kieputetaan rullille niin, että lanka samalla tiivistyy. Tämän jälkeen lanka voidaan kerrata 

- Langan kattilakertauskone


 - Alhon ja Koskenpään tehtailla on vanutus- ja neulauskoneita, joita saa vuokrata omia projekteja varten. Kuvassa Koskenpään neulauskone.

  
- Ja kyllähän reissulta aina jotain tarttuu matkaan. Lahtisen huopatossut äidille, saman firman huopapohjalliset omiin kenkiin ja Jämsän huopatehtaalta ostettu Neuleunelmien villalanka. 

- Silja